
379 Vesa Suomalainen
Olen syntynyt 1968 Seinäjoella, ja pienenä vanhempien töihin perässä muuttamisen yhteydessä päätynyt Lohjalle. Hoitopaikat, peruskoulu ja ammatillinen tutkinto on Lohjalla hankittu. Armeija käyty ja varusmieskersattina kotiutunut.
Olen suorittanut markkinointimerkonomin tutkinnon, VTS-tutkinnon sekä useita eri jatko-opintoja työssä ollessani. Projektiosaamista, prosesien johtamista, muutostenhallintaa, esimiestaitoja, myyntitaitoja ja vähän muutakin kuten LEAN, ITIL mukaan lukien.
Perhe 379 Vesa Suomalainen
Minulla on aivan ihana vaimo Saranya, joka tekee keikkatöitä ja määräaikaisia työsuhteita hoitoalalla. Meillä on 4 tervettä lasta kotona. Elisa päiväkodissa, peruskoulun yläluokilla Keni ja Naam sekä Bea Lukiossa. Samaan aikaan oma äitini on Pusulan palvelukodissa ja täysin tietämätön siitä, miten hyvää huolta arvokas hoitohenkilöstö hänestä pitää.
OMA PERHE TUO MINULLE VAHVAN YMMÄRRYKSEN AJAA KAIKENIKÄISTEN ASIAA, NIIN PÄIVÄKOTI-IKÄISISTÄ NUORIIN KUIN AIKUISISTA IKÄIHMISIINKIN

Vapaa-aika 379 Vesa Suomalainen

Perheeni kanssa saan viettää aikaa kanssa niin kotona kuin harrastuksenkin parissa. Nautin siitä, että voin kesäiltaisin mennä Liessaaren sillalle onkimaan, voin käydä mustikassa metsässä tai Lohjalla kahvila ja jutella kaverieni kanssa maailmaa parantavista asioista.
Minulla on pitkä kokemus liikunnasta, olen ollut junioriurheilijana kokeillut monia lajeja ja päätynyt tosissani kilpailemaan uinnissa. Jatkanut valmentajana ja vieläkin urheilen sekä valmennan Taekwondossa niin lapsia kuin aikuisiakin (www.mudo.fi). Vyöllä on musta vyö, ja sen saatuani ymmärsin, kuinka paljon minulla on vielä opittavaa. Olen myös suorittanut ohjaajan sekä valmentajan tutkinnot ja lisäksi käynyt Koreassa suorittamassa kansainvälisen Taekwondo Instructor tutkinnon.
YMMÄRRÄN HYVIN MINKÄLAINEN VAPAA-AJAN VIETTO ON MONELLE TARPEELLISTA IKÄÄN JA SUKUPUOLEEN KATSOMATTA, JOTTA MIELI JA KEHO PYSYVÄT PITKÄÄN HYVÄSSÄ KUNNOSSA.
Työkokemus 379 Vesa Suomalainen
Tarkemmin tietoja --> LINKEDIN
Työurallani olen jo koulu- sekä opiskeluaikana ollut kesätöissä leipomossa, bitumijalostetehtaalla ja monessa muussakin paikassa. Varsinainen työura on kertynyt vahtimestarina/vartijana, radiossa, vakuutusalalla, puhelinfirman varastolla, myynnissä ja monessa muussakin tehtävässä.
Myös yli 20 vuotta olen toiminut esimiehenä, josta osan ajasta myös yrityksen strategisesti tärkeissä kehitystehtävissä ja asiakasymmärryksen laajentamisen parissa. Olen saanut oppia ja näyttää kykyni nopeasti kehittyvällä toimialalla, jossa dinosauruksesta muutuimme ketteräsi kissaeläimeksi. Tuolla osaamisella on paljon käyttöä myös Lohjan kehittämisessä.
KOKEMUS JA HANKITTU OSAAMINEN TUO HYVÄT EDELLYTYKSET NÄHDÄ KEHITYSKOHTEITA ISOSSAKIN IKKUNASSA JA VIEDÄ ASIOITA ETEENPÄIN .
