VASTAUKSIA MUUTAMAAN KYSYMYKSEEN
Terveys- ja kouluverkon supistaminen seuraavan 4 vuoden aikana
Olisi kohtuutonta asettaa kuntalaiset, joita tämä asia koskee, vielä uudestaan suuren epävarmuuden eteen. Asiasta on tehty jo päätös ja se on hyväksytysti käsitelty. Meillä ei ole vielä tietoa nykyisten päätösten toivotuista säästöistä ja vaikutuksista. Suuren pinta-alan kuntana Lohjan on kyettävä pitämään palvelut kohtuudella saatavilla koko kunnan alueella.
Päivähoito-oikeus kaikilla
Minulla on 4 lasta, joista nuorin vasta 5 vuoden ikäinen ja vanhin 17-vuotias. Kaksi lapsista on ollut hoidossa, toinen perhepäivähoidossa ja toinen päiväkotihoidossa. Varhaiskasvatuksellisesta näkökulmasta samanikäisten lasten kanssa leikkiminen on olenneinen osa kehitystä. Mielestäni jokaisella tulee olla oikeus päivähoitoon, mutta ei välttämättä kokopäiväisesti. Nykyisen mallin 4 tunnin hoitoaika päivittäin sopii meidän prinsessalle oikein hyvin, ja iloisena menee kuten tuleekin kotiin haettaessa. Päivähoidon pitäminen osa-aikaisena perheissä, joissa toinen tai molemmat vanhemmat ovat kotona, säästää kustannuksia ja vaikuttaa suoraan kunnan veroprosentittiin.
Miten Lohjan väkiluku saadaan kasvuun
Verotus jo itsessään kannustaa asumaan alueella, jolla palkka- ja kustannustaso ovat alhaisia. Lähtökohtana on pidettävä sitä, että ihmiset itse tietävät mikä heille on parasta, eivät poliitikot. On varmasti paljon ihmisiä, joita suuretkaan rahasummat eivät saisi muuttamaan pois rakkaalta kotiseudultaan. Mutta yhtä varmasti on ihmisiä, joiden muuttopäätökseen alueelliset erot palkkatasossa ja asumiskustannuksissa vaikuttavat.
Lohjalla on hyvät edellytykset pääkaupunkiseudun läheisyydessä, Paikkakunnalta, jolla asiat ovat asukkaan näkökulmasta kunnossa, ei muuteta pois, vaan se houkuttelee uusia asukkaita muualta. Hyvät kulkuyhteydet, edulliset tonttimaat, palvelut saatavilla ja puhdas ympäristö, ovat iso osa tuota kokonaisuutta. Asukkaita on kuunneltava ja palveluiden saatavuus turvattava koko Lohjan alueella. Maankäytön suunnittelussa ja kaavoituksessa on panostettava viihtyisään kaupunkikuvaan ja kehitettävä myös pienempiä taajamia. Esimerkiksi on riittävästi tontteja kaavoitettava taajamien ja kasvukeskusten läheisyyteen.
Miksi Meidän Lohja
Meidän Lohja rakentaa aloitteellisesti ja aktiivisesti elinvoimaista, vetovoimaista ja asukkailleen viihtyisää ja hyvinvoivaa Lohjaa.
Emme ole poliittinen puolue, emme tee valtakunnanpolitiikkaa, vaan keskitymme paikallisiin asioihin. Ehdokkaana minulla on mahdollisuus edustaa juuri niitä asioita, mitä sanonkin edustavani, tehden työtä koko Lohjan hyvinvoinnin eteen. Toimimme avoimesti ja vastuullisesti yli ryhmä- ja puoluerajojen. Toiminnassamme korostuu paikallisuus, kuntalaisen ja koko Lohjan etu.